Vilskeen väkeä

Onni piti puista. Ne olivat hiljaisia ja vähän salaperäisiä. Vanhat puut olivat nähneet paljon. Puiden runkoa oli mukava silittää ja halata. Kesällä oli myös viihtyisää istua puun alla lukemassa. Puut olivat kuin ystäviä. Mutta mikähän puu kasvoi korkeimmaksi? Onnin täti Tellervo tiesi kaiken puista. – Tellervo, mikä puu on metsän hallitsija? Onni kysyi häneltä eräänä päivänä.      – Mikäkö puista on metsän mahtavin? Se on tietysti leveä ja pitkä kuusi, Tellervo vastasi empimättä.     Tellervo alkoi kertoa. Kuusi viihtyy varjossa. Vanhat kuuset varjostavat metsänpohjaa, niin että pikku taimet eivät altistu liialle valolle. Kuusen käpyjen siemenet ovat tärkeää ruokaa tikoille ja oraville. Ja salaperäiselle pikkukäpylinnulle, jolla on pesä ja poikaset kuusen latvassa jo helmikuussa! Keskellä talvea on ammoisista ajoista lähtien tuotu sisään kuusen oksia. Ne ovat muistuttaneet kesän vihreydestä, kun kaikki muu on ollut kuollutta. Kuusi on kaunis puu, sillä on yllään vihreä

– Miksi ihmeessä meidän piti tulla tänne! Mei puhisi kompastellessaan pimeällä polulla. – Auts! Paju kiljaisi. – Älä purista minua noin lujaa käsivarresta, Aino. – Älä irrota minusta, Paju, Aino hätääntyi. – Hui, mikä tuo on? – Se on vain kanto, Onni sanoi rauhallisesti.    Puuhinen oli kutsunut lapset mökkinsä lähelle puistoon. Lapset huokasivat helpotuksesta, kun tuttu lyhty heilahteli keskellä sankkaa, mustaa pimeyttä. – Siinähän te olette! Puuhinen huudahti iloisesti. – Mukava kun pääsitte tulemaan. – Mikä se salaisuus on? Mei kysyi malttamattomana. – Noo, odottakaahan, se alkaa aivan näillä hetkillä. Tuolla ylhäällä. Lapset katsoivat ylös. Ensin ei näkynyt mitään. Sitten vanhan puun oksille ilmaantui pienen pieniä tuikahtelevia valoja. Ensin niitä oli vain muutama, sitten yhä enemmän ja enemmän. Lapset tuijottivat lumoutuneina, miten pikkuruiset tuikkivat otukset valaisivat koko valtavan vanhan puun. – Ne ovat säihkyreitä, pieniä keijuja, jotka kantavat ke

Kuunnelkaa yhdessä luokassa Pikkuväen murkinat -laulu.  Pikkuväki on suurimmaksi osaksi liikkeellä öisin. Ne etsivät ruokaa ja syövät monta ateriaa yön aikana. Syömisen lisäksi pikkuväkeläisten mielestä on hurmaavaa leikkiä erilaisia leikkejä ja pelata erilaisia pelejä kuun lempeässä valossa. Pipotti rakastaa potspalloa ja riikunkiikkua. Nyyteröstä on mukava heitellä käpyjä ja pelata väriviirua. Monet pikkuväkeläiset pitävät pimeällä myös hurjista leikeistä kuten laahaavasta haamusta ja murisee, murisee -leikistä! Kirjoita tai piirrä kuva tai sarjakuva siitä, miten pelataan tai leikitään potspalloa, riikunkiikkua, kävynheittoa tai väriviirua. Entä millaisia leikkejä ovat laahaava haamu ja murisee, murisee? Keksi parin kanssa jokin pikkuväen peli tai leikki. Millaiset säännöt siinä on? Nehän voivat olla aivan hullunkuriset! Pystyvätkö ihmisetkin pelaamaan sitä? Leikitäänkö sitä sisällä vai ulkona? Opettakaa peli tai leikki muille. Millaisia leikkejä tykkäät itse leikk

Mei, Aino ja Paju esittelivät koulussa tehtyjä hienoja isänpäivälahjoja. Mein kortissa isä kuorsasi peiton alla. Aino oli askarrellut  jääkaappimagneetin, jossa luki “Rakas isä”. Hän oli tehnyt toisenkin magneetin, jossa luki “Rakas Janne”. Janne oli hänen äitinsä uusi puoliso. Paju oli askarrellut pinssin, jossa luki “Iskä on paras!”. – Mitä sinä olet valmistanut isällesi? Mei kysyi Onnilta. Onni ei vastannut, vaan veti repusta ryppyisen paperin. – Se meni ihan pilalle! Onni parkaisi. – Mikä meni pihalle? Pipotti kysyi uteliaasti.    – Onni taisi mennä, Mei sanoi. Se oli totta. Lattialla lojui vain ryppyinen paperitollo. Onni potkiskeli kiviä ulkona. Pipotti kipitti hänen luokseen. – Saanko minä tämän? Pipotti kysyi ja rutisteli ihastuneena Onnin ryppyistä korttia. Pikkuväkeläiset rakastavat kaikenlaisia roskia. – Ota vaan, Onni sanoi alakuloisesti.  – En minä sitä tarvitse, eikä ainakaan iskä. – Mikä sinua oikein harmittaa? Pipotti kysyi. – Isän piti

Kylläpä Mei, Paju, Aino ja Onni hämmästyivät rynnätessään koulun jälkeen Ratapuotiin. Pöydällä oli valtava keko leivoksia! – Ei saa vielä ottaa! Nyyterö huikkasi. – Leivokset on tarkoitettu vieraille. – Ja nuo popkornit myös! – Keitä teille oikein tulee vieraaksi? Mei ällistyi. – Odotapas, minä luen vieraslistan! Pipotti sanoi tärkeänä. – Mainio Herra Iloinen, joka on aina iloinen. Sitten hieno Kurre Keikari Lontoosta. Ja suurenmoinen poni Rosabel. Tietysti Beiron, tuo mukava koira. Lisäksi tulee peloton prinsessa nimeltä Pieni ja hänen hovimarsalkkansa. Ja ilman muuta Olento ja Pikku Kipinä. Liehupartainen pikku setä on luvannut myös tulla. Hän tulee yhdessä Nauvo-Auvon kanssa. Muumiperhe on tulossa veneellään Muumilaaksosta. Toivottavasti he eivät joudu hirmumyrskyyn!  Minun täytyykin nyt heti mennä keittämään viinimarjamehua!     – Sinä unohdit Bonadean! Nyyterö huikkasi. – Hän on ihmeellinen lapsi. – Keitä kaikki nuo vieraat oikein ovat? Paju kummasteli. – He ovat

– Katso Pipotti! Nyyterö hihkaisi. – Olemme saaneet postia Yhdistyneeltä Satukansakunnalta. – Miltä? Pipotti ihmetteli. – Kaikki mielikuvitusolennot kuuluvat yhteiseen satuolentojen kansakuntaan, Nyyterö luki kirjeestä. – Ihanko totta, myös me? Pipotti ihmetteli. – Myös me! Nyyterö sanoi. – Tässä sanotaan että jokainen satuolento on samanarvoinen ja arvokas. – Aika hienoa! Tuntuu mukavalta kuulua yhteen muiden kanssa, Pipotti tuumi. – Totta! Kuule täällä on Satuolentojen oikeudetkin! – Laitetaanko ne kiinni seinälle ja luetaan oikein huolella! – Mitäs te luette? Mei uteli. – Satuolentojen oikeuksia! Meidän oikeudet ovat toteutuneet aika hyvin, Nyyterö totesi. – Meillä on koti ja hyvää ruokaa ja saamme leikkiä niin paljon kuin jaksamme. – Nysä Nörtti ei kyllä taida kuunnella meidän ajatuksiamme, Pipotti.- Eikä kaikkien asiat ole niin hyvin kuin meidän. – Meidän

– Kerro taas tarina Pipotti! Mei pyysi. Tuuli heilutti ulkona mustia oksia ja asfaltti kiilsi märkänä. Satoi. Pipotti oli tosi hyvä kertomaan tarinoita. Mei, Aino, Onni ja Paju istahtivat oitis kuuntelemaan. – Mitähän kertoisinkaan? Pipotti mietti ja laski tassuistaan napin, jota oli ollut kiillottamassa. – Kerro orava Tuhkaselästä, Nyyterö ehdotti. Pipotti hymyili. Tarina oli sille rakas: Kauan kauan sitten me Nyyterön kanssa tunsimme oravan nimeltä Tuhkaselkä. Se oli saanut nimensä hopeaisesta läikästä selässään. Tuhkaselkä oli viisas ja todella taitava loikkimaan puusta puuhun. Se kiipesi männyn runkoa ylös ja alas nopeasti kuin salama. Noihin aikoihin minä ja Nyyterö asustelimme erään mökin uuninpankolla. Tuossa mökissä elivät Annastiina ja räätäli Erik. Heillä oli neljä poikaa. Tytär Agnes oli kuollut. Juhani, Emmanuel ja Albert opettelivat räätälintöitä jo nuorena, mutta pikkuveli Aleksis kulki yksin metsällä. Hän tunsi luonnon paremmin kuin yksikään k

Paju, Mei, Aino ja Onni olivat kahlaamassa ojalla. Äkkiä he kuulivat kammottavaa ulinaa puistokadulta. Kuuluisa leipuri Ilmi Jauhopilvi istui puistonpenkillä. Hän itki. Hän itki niin, että maahan penkin eteen oli jo kertynyt kyynelistä aikamoinen vesilätäkkö. – Miksi sinä itket? suorasukainen Aino kysyi. – No kun kaikki lukevat kirjoja. Paitsi minä. En keksi mitään luettavaa! Ja Ilmi alkoi taas itkeä ja vääntää vettä suuresta ruudullisesta nenäliinastaan. – Ei mekään vielä lueta kirjoja kovin paljoa, paitsi Paju, Mei ilmoitti. – Me vasta opettelemme lukemaan. – Millaisia kirjoja sinä haluaisit lukea? Onni kysyi avuliaasti. – No sellaisia missä olisi vähän jännitystä ja paljon seikkailua. Ja ehkä leipuri, Ilmi sanoi. – Voisi olla kummituksiakin! – Netissä on kirjalistoja, Paju selitti asiantuntevasti. – Siellä voi etsiä kirjoja juuri siitä aihepiiristä, mikä kiinnostaa. – Letissä? Mutta ei minulla ole lettejä, Ilmi sanoi pettyneenä, ja meinasi taas alkaa itkeä voll

Koulun alettua Mei oli saanut kaksi uutta kaveria, Ainon ja Onnin. Pajun Mei tunsi jo eskarista. Harmi vaan, että Onni ja Aino olivat eri luokalla. Tänään se ei haitannut, sillä kaikki ekaluokkalaiset lähtivät yhdessä Puistoon. – Retkellä me opettelemme puiden nimiä ja teemme hienoja luontotaideteoksia, opettaja selitti. – Minä tiedän jo puiden nimet, Mei ehätti ilmoittamaan. – Iso tammi on Airi. Pikku tammen nimi on Ennu. Kuuset ovat Haksu, Heksu, Hiksu ja Huuppa. Opettaja nauroi. – Sinäpä todella tunnut tuntevan puut. Mutta opetellaan niitä silti yhdessä. Siitä tuli ikimuistoinen päivä. Ekaluokkalaiset tekivät hienoja taideteoksia oksista ja kivistä ja kävyistä ja lehdistä. Oravat ja varikset ihastelivat niitä ylhäältä puiden latvuksista. Kaikkein parasta oli kuitenkin eväiden syöminen. Aurinko paistoi kirkkaasti. Koivuissa oli siellä täällä kullankeltaisia syyslehtiä. Oli aivan tyyntä. Mei rakasti syksyä. – Minä ihan tunnen, miten s

Oli lämmin päivä ja ensimmäisen luokan viimeinen viikko. Kesäloman alkuun oli enää muutama päivä. Aino oli vähän huolissaan. Entä jos hän, Mei, Onni ja Paju eivät näkisi toisiaan kesällä? Olisi kurjaa olla yksin. – Leikitäänhän Ratapuodilla yhdessä kesälläkin? Aino kysyi. – Siellä ei voi leikkiä, kun Pipotti ja Nyyterö nukkuvat kesäunta, Paju sanoi. Se oli totta. Pipotti ja Nyyterö olivat päivä päivältä unisempia. Pian ne kömpisivät uuniin keräämiensä patalappujen, jäätelöpapereiden, sammaleen ja kuivien lehtien alle ja nukkuisivat sikeästi aina elokuuhun ja koulun alkamiseen asti. Satujunakaan ei puksuttaisi kesän aikana. – Me voimme leikkiä puistossa, Onni ehdotti. – Joo! Minä ainakin aion vakoilla siellä koko kesän! Mei ilmoitti. Vakoileminen oli mahtava leikki. Lapset piilottelivat pensaiden ja kivien ja puunrunkojen takana ja koettivat pysyä huomaamattomina. – Me tarvitsisimme vakoiluvälineitä! Semmoisia joita salaiset agentit käyttävät! Aino hihkaisi onnellisena si

Arvoisa kuvittaja ja kirjailija Katri Kirkkopelto! Lähestyn Sinua pyynnöllä, jonka toteutuminen saisi Tuli & Kärpänen -runolehden lukijat pomppimaan riemusta (ja epäilemättä myös heidän häntänsä menisivät kippuralle onnesta). Haluaisin haastatella Sinua lehteemme. Se olisi hurjan hienoa! Parhain Terveisin, Ihailijanne ja ystävänne Muusa Ruusanen Tuli & Kärpänen -runolehden päätoimittaja.

Oli aurinkoinen kevätpäivä. Kaikki Vilskeen asukkaat tuntuivat olevan ulkona nuuhkimassa kevättä. Jokaisen kolon ja pöntön ja talon ikkuna oli auki. Peittoja, mattoja ja tyynyjä tuuletettiin. Paju oli kutsunut Mein, Onnin ja Ainon Ratapuotiin. Hän tarvitsi apua. – Meillä on jo kotikolo täällä uunissa, Nyyterö sanoi nähdessään puisen laatikon Pajun kädessä. – Tuo on kamalan ahtaan näköinen! Pipotti tuumi. – Ehkä tuohon mahtuisi töyhtökorvaperhe? Nehän ovat suunnilleen mehiläisen kokoisia. Mitä tuumit Nyyterö? Minä en taitaisi mahtua edes tuosta ovesta sisään. Paju keskeytti ennen kuin Nyytero ehti vastata: – Tämä on linnunpönttö! Kirjosieppo poikasineen mahtuu tähän hyvin. Mei, Aino ja Onni auttoivat Pajua kiinnittämään pöntön ratapihan vanhaan omenapuuhun. Voi kun kirjosieppo löytäisi sen! Meillä on toinenkin tehtävä! Paju selitti. Ratapuodin suurta ikkunaa päin lensi joskus lintu. Oli kamalan surullista, kun lintu loukkasi siipensä. Paju oli kirjoittanut lista

Ratainsinööri Leena rakastaa Vilskeen television säätiedotuksia. Paras säätieteilijä on ehdottomasti Pulmanen. Leenan mielestä meteorologi Pulmasen säätiedotukset ovat sekä tarkkoja, että kuulostavat kauniilta kuin runot. Kuuntele vaikka: Tuuli puhaltelee puuskissa pohjoisesta. Muista siis myssy ja talvitakki. Ja sinä, joka olet hyvin kevyt ja pieni, laita vaikka kiviä taskuun, ettei tuuli vie mennessään! Pilvet kiitävät taivaalla pitkinä jonoina kuin junat. Aurinko tanssii esiin iltapäivällä ja taivaskin siellä pilviverhon takana on puhtaan sininen. Illaksi on muuten tulossa täysikuu! Tai susikuu, kuten me täällä Vilskeessä sanomme. Kuu hipoo varmaankin juhlapuun latvaa. Käykääpä ihailemassa näkyä. Siinä kaikki tällä erää, huomenna taas uusia mielenkiintoisia sääennusteita. Kuvittele että olet meteorologi. Kirjoita mahdollisimman tarkka kuvaus juuri tämän päivän säästä. Meteorologina olisit tietenkin esittänyt kuvauksen ennusteena edellisenä päivänä. Millainen oli

Vilskeen Sanomien uutisten joukkoon on aprillipäivänä 1.4. lisätty keksitty uutinen. Mikähän seuraavista se voisi olla? (Opettaja lukee ääneen) PALJON UUSIA PIKKUVÄKELÄISVAUVOJA Maalis-huhtikuussa syntyy erityisen paljon pikkuväkeläisiä. Ne kuoriutuvat munista, jotka muistuttavat aika paljon pääsiäismunia, sillä ne ovat hyvin koristeellisia. Mielikuvitusolennoista vain pikkuväen tiedetään kuoriutuvan munista. Pikkuväkeläisvauvat ovat kovin vikkeliä jo syntymästään asti. PUISTOSTA MARSSIPUISTO Järjestyksenvalvoja Nysä Nörtti on yksin ja yksimielisesti päättänyt, että Vilskeen rakastetusta puistosta tehdään marssimiseen sopiva puisto. Sinne rakennetaan paljon uusia marssiratoja tylsien vihreiden niittyjen sijaan. Nysän mielestä nykyinen puisto on muutenkin melko epäsiisti paikka, joten muutos tekee siitä paljon viihtyisämmän. UIMARANNALLA OUTO HAVAINTO Rannalla leikkineet lapset Mei ja Aino tekivät erikoisen havainnon keskiviikkoaamuna. He väittivät kivenkovaan nähneensä ul