Vilskeen väkeä

Pipotti, Nyyterö ja niiden rakas ystävä Muusanen ovat saapuneet taidemuseon valtavaan aulaan. Niiden pitää olla varovaisia, etteivät ihmiset talloisi niitä, tai vaikka luulisi leluiksi ja veisi löytötavaralaatikkoon. Sieltä oli kamalan vaivalloista päästä pois. Onneksi ihmisten lippuluukun alla on pikkuväen oma lippuluukku. – Sieltä saamme kartan, jonka avulla löydämme parhaat reitit museossa, Pipotti intoilee. Nyyteröä jännittää ja se pitää tiukasti kiinni Pipotin tassusta. Samalla se kiskaisee haaveiluun taipuvaisen Muusasen milloin lastenrattaiden, milloin siivouskoneen alta. Nyyterö huomaa, että siivouskoneen kyljessä on hytti. Hytissä istuu viheltelevä punalakkinen pikkuväkeläinen rattia vääntäen. Se heilauttaa tassuaan Nyyterölle. Lippuluukun myyjä sen sijaan on karvainen otus, joka näyttää nukkuvan talviunia. – Rouva Pehko! Pipotti koputtaa lippuluukun lasiin. Rouva Pehko hätkähtää, avaa luukun ja ojentaa Pipotille nuhjaantuneen kartan. Pipotti avaa kartan jännittyneenä.

Kuuntele Avaruuden alla -laulu Vilske-digimateriaalista tai CD:ltä.   Mitä laulu kertoo ystävyydestä? Mitä ystävän kanssa voi kokea? Miten ystävälle voi näyttää, että hänestä pitää? Vilskeen torin laidalla on ilmoitustaulu. Siellä voi hakea myös ystävää, jos sellaista ei satu olemaan. Kirjoittakaa satuolentojen ystävänhakuilmoituksia! Miten satuolennot kuvailevat itseään? Mitä ne toivovat ystävältä? Mitä satuolennot haluavat ystävän kanssa tehdä? ETSIN YSTÄVÄÄ   Olen hyvin pikkuinen ja minulla on häntä, joka värisee kun minua ujostuttaa. Pidän erilaisista taskuista. Taskussa minulla on turvallinen olo. Minusta olisi hauskaa löytää ystävä, jolla on takissaan monta taskua. Jos minulla olisi ystävä, olisin paljon rohkeampi. Minä kerään kadonneita sukkia. Olisi mukavaa, jos sinäkin keräisit, koska silloin voisimme joskus vaihtaa niitä keskenämme. Mutta ei haittaa vaikka et keräilisi mitään.   P.S. Minulla on hyvin suuret korvat. Voitte halutessanne

Mei hyppäsi seuraavana aamuna sängystä ylös yhtä innokkaasti kuin edellisaamuna. Rynnätessään ikkunaan hän kuitenkin kauhistui. Ulkona sataa tihutti vettä. Lumet olivat sulaneet. Maisema oli pimeä ja synkeä. Mitään lumiveistoskilpailua ei tulisikaan. Ei mitään laskiaisjuhlaa. Mei itki pettymyksestä. Lapset vaelsivat vaiteliaina Juhlakukulalle. Nysä Nörtti touhusi innokkaana. Hän ei alunperinkään ollut pitänyt lumiveistoskilpailusta. Kaupunkilaiset nimittäin pitivät siitä jostain syystä enemmän kuin marssimisesta. Nysä Nörtin mielestä vilskeläisten tuli pitää marssimisesta kaikkein eniten. Ja seuraavaksi eniten maisemapostikorteista. Sen jälkeen sai pitää jostakin muusta mutta vain ihan hiukkasen. – Hymyä huuleen vilskeläiset! Nysä Nörtti kiljui onnellisena. – Onneksi lumi suli. Nyt voimme marssia koko laskiaisen! Eikö olekin ihanaa! Vilskeläiset näyttivät happamilta, mutta alkoivat kuitenkin vastentahtoisesti marssia. Ties vaikka Nysä alkaisi kirjoitella sakkoja, jos häntä ei

Vilskeen laskiaistarina, osa 1: Mei hyppäsi ylös vuoteestaan ja ryntäsi ikkunaan. Taivaalta leijaili suuria lumihiutaleita. Mei kiskoi vaatteet ylleen. Eriparia sukat ja paita väärinpäin. Edes isä ei sanonut mitään, hän oli niin tottunut siihen että Mein vaatteet olivat aina nurin perin yllä. Mei ryntäsi eteiseen ja alkoi kiskoa kenkiä jalkaan. Äiti huikkasi keittiöstä: – Mei kulta! Kyllä sinun pitää syödä aamiaista. Minä olen valmistanut herkkuvelliäsi. Mein  perheessä syötiin aamuisin tukeva aamiainen. Siihen kuului riisivelliä, lihaa, pullia ja leipätikkuja. Mei huomasi samassa, että hänellä oli kamala nälkä. Hän hotki aamiaisen. – Saako jo lähteä? Mei kysyi. Mei ryntäsi ulos. Rappusilla hän hengitti raikasta talvi-ilmaa. Seuraavana päivänä olisi laskiainen ja Vilskeen juhlakukkulalla pidettäisiin lumiveistoskilpailu. Mei, Onni, Paju ja Aino olivat päättäneet osallistua. Vatsaa kipristeli jännityksestä.  He aikoivat tehdä lumesta pitkän satujunan. Mei juoksi Ratapu

Pipotti etsi Nyyteröä. Missä ihmeessä se oikein oli? Hetkinen. Suuresta lasipullosta pilkotti valoa. Nyyterö oli rakentanut tikkaat ja kiivennyt pullon pohjalle. Hän oli koonnut pullon pohjalle pehmeitä tyynyjä. Näyttipä mukavalta paikalta! Pipotti koputti pullon kylkeen. Nyyterö viittoili ylöspäin. Pipotti kiipesi lasipullon päälle ja kurkotti päänsä pullon suusta sisälle. – Hohoi! Mitä sinä siellä pullossa teet? – Minä kirjoitan. – Mitä sinä kirjoitat? – Luetteloa kaikesta, minkä olen kadottanut. – Mikset sinä voi kirjoittaa sitä vaikka pöydän alla? Tai lampussa? – Täällä on hyvä kirjoitustunnelma. Luulen, että tämä on vanha mustepullo. Pipotti kiipesi varovasti tikkaita alas. Se ei koskaan ollut ajatellut, että voisi kirjoittaa jotain. Pipotti huokasi ihastuneesti päästyään pullon pohjalle. Pullon lasin läpi Ratapuoti näytti hassulta. Pullon pohjalla oli todellakin tunnelmallista Nyyterön lyhdyn valossa. – Osaisinkohan minä kirjoittaa? Pipotti kysyi varovasti. – Ihan varmasti.