Tarina | Kadonneiden aapisten tapaus

Kou-lu-päi-vä oli lopussa. Mei ja Paju o-dot-ti-vat Ainoa ja An-te-ro-a koulun pihalla. Äkkiä Aino ja Antero il-mes-tyi-vät ovesta posket hehkuen ja Aino puh-ke-si puhumaan:

– Joku on vienyt osan e-ka-luok-ka-lai-sil-le tar-koi-te-tuis-ta aa-pi-sis-ta! Kamalaa!

– Kuka voi olla niin katala? ih-met-te-li Paju.

Mei, joka ei voinut sietää vääryyttä, ilmoitti tyynesti:

– Tämä arvoitus selviää ai-no-as-taan yhdellä tavalla: Et-si-vä-toi-mis-to Pamaus selvittää tämänkin tapauksen!

Lapset kiin-nit-ti-vät koulun pihalle ju-lis-tei-ta, joissa oli seu-raa-van-lai-nen teksti:

 

E-KA-LUOK-KA-LAIS-TEN AAPISET OVAT KADONNEET!

JOS TIEDÄT A-SI-AS-TA JOTAKIN, NIIN ILMOITA SIITÄ 

 ET-SI-VÄ-TOI-MIS-TO   PAMAUKSEEN.

PUH. 050-007007

S-POSTI: PAMAUS@VILSKE.FI

 

Kului monta päivää, mutta aa-pi-sis-ta ei tihkunut mitään tietoa. Etsivät alkoivat olla jo e-pä-toi-voi-si-a. Oliko tässä arvoitus, jota he eivät ky-ke-ni-si ratkaisemaan? Asia alkoi jo u-noh-tu-a, kunnes Paju löysi pyöränsä satulaan kiin-ni-te-tyn viestin. Siinä luki näin:

  

SEURATKAA  KI-KI-RU-A! 

KIKIRU TIETÄÄ,  

MISSÄ AAPISET OVAT.

 

– Jopas jotakin! Miten Kikiru on tähän sot-keu-tu-nut? häm-mäs-te-li Aino.

– Mitä ihmettä Kikiru oikein puuhaa? ih-met-te-li Antero.

– Tästä on o-tet-ta-va selvää. Etsivät, tänä iltana seuraamme Kikirua! päätti Mei.

Etsivät ko-koon-tui-vat illalla koulun pihalla, koska Kikirun tiedettiin liikkuvan siellä usein. Lapset pii-lou-tui-vat suuren pensaan taakse. Yht-äk-ki-ä Kikiru ilmestyi pihalle. Se tiiraili monta kertaa sivuilleen ihan niin kuin tekee sellainen, joka ei halua kenenkään näkevän häntä. Sitten se pujahti koulun pihalla olevaan ur-hei-lu-vä-li-ne-va-ras-toon.

Lapset hiipivät lä-hem-mäk-si. Kun he olivat varaston sei-nus-tal-la, he kuulivat pii-pit-tä-vi-ä ääniä:

– A, aa, ai, i, ii.

Lapset katsoivat toisiaan. Ketkä o-pet-te-li-vat va-ras-tos-sa lukemaan?

– Hei te siellä! Saammeko tulla varastoon? kysyi Aino va-ro-vas-ti.

Tuli hiljaisuus. Sitten kuului vastaus:

– Jos ette suutu, niin pääsette sisään.

Kikiru raotti ovea syyllisen nä-köi-se-nä. Etsivät astuivat sisään ja häm-mäs-tyi-vät nähdessään kadonneet aapiset varaston pöydällä ja kolme pik-ku-ti-pu-a aa-pi-si-a tut-ki-mas-sa. Mitä ihmettä tämä tarkoitti?

– Syy ei ole Kikirun, selitti yksi pik-ku-ti-pu.

– Me ha-lu-sim-me o-pe-tel-la lukemaan ja Kikiru lupasi auttaa meitä. Saimme aapiset Ki-ki-rul-ta.

– Voi sinua, Kikiru, mehän voimme opettaa pik-ku-ti-pu-ja! in-nos-tui Antero.

– Aloitetaan heti, in-nos-tui-vat pik-ku-ti-put. – Viedään aapiset heti takaisin kouluun.

Etsivät ja Kikiru käärivät aapiset kauniiseen pakettiin ja jättivät ne koulun ovelle. Pakettiin kiin-ni-tet-tiin kortti, jossa luki:

Lainasimme aapisia, kun halusimme oppia lukemaan. 

Palautamme ne nyt. 

Anteeksi!

 

Seu-raa-va-na aamuna e-ka-luo-kan o-pet-ta-ja löysi paketin. Hän ilahtui kovasti, sillä juuri tänään oli se päivä, kun hän oli a-ja-tel-lut jakaa aapiset op-pi-lail-leen.

Tarinan kirjoitti Heini Paavola

Voit ladata tarinan talteen pdf-muodossa täältä.

Kadonneiden aapisten tapaus kerrottiin ensimmäisen kerran Vilskeen uutiskirjeessä.